maanantai 25. elokuuta 2014

Hääpäiväkakku maatilallisille

Ystäväpariskunnalla on tänään hääpäivä ja minua pyydettiin tekemään heille kakku sen kunniaksi, sain itse suunnitella kakun. Aikaa oli vain pari päivää, mutta ihan kivan kerkesin suunnitella. Heillä on oma maatila ja tiedän, että emännälle on lehmäaihe mieleen, joten päätin tehdä sokerimassasta lehmäpariskunnan. Tämä koristehan sopisi vaikka hääkakkuun? Ruusupursotukset olisi voineet jopa onnistua jos kerman rakenne sen olisi sallinut, uusi tuttavuus oli tämä vispikerma ja sen rakenne oli hieman erilainen, rakeinen ja jäi löysäksi vaikka vatkasin kyllä reilusti (eikä tietenkään juuri nyt ollut vaniljakreemijauhetta kaapissa), ei ole vielä löytynyt Flora vispin voittanutta näissä pursotteluissa, mutta miksei sitä saisi laktoosittomana! Peittelin epäonnistuneita pursotteluja kimallepulverin alle, aina ei voi onnistua, ei edes joka kerta.

Poika kysyi miksi tuolla toisella lehmällä ei ole tissejä...

Hännätkin solmussa <3



Ps. Yritin tehdä Banneria blogiini vaan se on hieman isonlainen, pahoittelen ja muokkaan kunhan ehdin. Myös hieman syksyisempi ilme muutenkin tuli blogiin.

lauantai 23. elokuuta 2014

Niiskuneiti ja Pikku Myy tanssii

Osa Nooran synttärivieraista ei päässyt viime viikonloppuna, joten he tulivat eilen. Tein nyt sitten muumeista Niiskuneidin ja Pikkumyyn tanssahtelemaan kakkuun. Täyte oli nytkin marjaisa, mansikka-mustikkatäyte. Täytyy hyödyntää näitä kesän marjoja, pakkanen pursuaa. Pursotin vaaleanpunaisella ja punaisella reunat ja kakun päällinenkin oli vispikermaa, koristeet sokerimassaa.



Tällä pursotustavalla tulee minusta ihan kivan näköiset reunat ja tarpeeksi helppoa minulle.

Täytettä tulikin ihan mukavasti vaikka pelkäsin ettei riitä, sitä ei ole pitkään aikaan tullut tehtyä pienempää kakkua niin tuntui vähälle täyte.

maanantai 18. elokuuta 2014

Noora 1-vuotta

Noora täytti jo yhden vuoden <3 Aika vaan rientää, lapset kasvaa vaikka itse en vanhene yhtään ;)

Kakun aihetta tuli mietittyä pitkään. Mietin kauan jos tekisin pöllön muotoisen kakun, yhdessä välissä olin tekemässä pikkumyyn muotoista kakkua ja välillä taas samaan tyyliin muumien tyttöhahmoja kuin saman viikonlopun muumikakussa, jonka tein naapurin pojalle. Olin pitkään haaveillut myös tekeväni kakun, jossa olisi kukkiva puu ja pöllö aihe houkutteli myös joten yhdistin nämä ideat ja tälläinen siitä tuli:

 Täytteenä oli tässä kahdeksan munan kakussa mansikka-mustaherukkatäyte, jonka ohje tässä:

1litra marjoja(enemmän mansikkaa)
2dl sokeria
500g rahkaa
3dl vispikermaa
5tl liivatejauhetta (pakastemarjojen kanssa voi tarvita enemmän)

Vatkaa kerma, soseuta tuoreet marjat, pakastemarjoja kannattaa vähän valutella. Lisää joukkoon muut ainekset. Sulata liivate veteen purkin ohjeen mukaan ja sekoita ohuena nauhana täytteeseen.
Itse teen liivatteen niin, että mittaan kylmää vettä sen 1rkl/1tl liivatetta kohti mikron kestävään kuppiin ja liotan ensin liivatetta hetken vedessä kunnes se turpoaa ja sitten puolisen minuuttia kuumennan mikrossa ja jos ei vielä ole liivate sulanut niin sekoitus ja 10 sekuntia lisää. Kiehuahan liivate ei saisi.






Muumikakku

Naapurin pojan synttäreille toivottiin muumiaiheista kakkua. Tein sokerimassasta Muumipeikon, Nipsun ja Nuuskamuikkusen. Sillankin tein etukäteen, kaidekin siinä piti olla, mutta se lohkesi siirtäessäni koristetta. Täytteenä sama kuin saman viikonlopun kakussa, jonka tein tyttärellemme eli mansikka-mustaherukkatäyte.



Tämän kuvan heitti väärin päin. En oikein pidä tästä bloggerista, ei anna isontaa tai kääntää kuvia ainakaan kännykällä kirjoitellessa.

Marjahyydykekakku

 Kesäinen marjahyydykekakku (omasta päästä) isoon vuokaan
Pohja:
200g digestivekeksejä
75g margariinia

Sekoita keskenään jauhetut keksit ja sula margariini ja taputtele irtopohjavuoan pohjalle, johon olet leikannut pohjan kokoisen leivinpaperin.

Täyte:
1 litra marjoja (minulle oli mustikoita ja mansikoita)
500g rahkaa
4dl vispikermaa
150g ranskankermaa
10tl liivatejauhetta

Soseuta tuoreet marjat, pakastetut sulata ensin ja valuta hieman nesteitä pois ja soseuta. Vatkas kerma ja jätä osa koristeluihin. Sekoita täyteaineet keskenään. Sulata liivate kuumaan nesteeseen ja lisää täytteeseen ohuena nauhana. Kaada pohjan päälle ja anna hyytyä muutama tunti. Irroita sitten vuoasta veitsen avulla ja koristele.


Veera 3-vuotta

Veera täytti 3-vuotta <3

Veeran lempisarja on Seikkailija Dora. Viime talvenahan tein jo erään Dora kakun toiselle tytölle ja Veera sanoi jo silloin, että hänelle myös sellainen.
No tein nyt kuitenkin ihan eri tyylisen tästä kakusta.


 Dora juhlii Nuutin kanssa Veeran synttäreitä, mutta Velmu kettu hiipii ja koittaa vohkia kakun!



 Perhospikkuleipiä myös Veeran synttäreillä.

 Tein juhliin myös kukka-asetelman ihan luonnon kukkasista.

Itse ilkimys kakku

Kummipoikamme täytti vuoden ja hänelle toivottiin itse ilkimys kakkua mahdollisimman isona ja niin tein tälläisen tuplailkimyksen, jotta riittää varmana. Kakun täytteenä oli suklaatäyte banaanilla, banaani olikin pitkästä aikaa hyvää täytteessä ja suklaan kanssa mainio makupari.




 Laitan nyt kuvia aiheesta poiketen. Tein nimittäin kummipojalle synttärilahjan kaveriksi tämän lierihatun:


Veljen pojan kakku

Veljen poika täytti vuosia ja hän tykkää metsästyksestä, joten se aihe kakkuunkin pääsi. Siinä on veljen poika ja mummonsa ja pappansa koira ja hirven vasa yrittää piilotella myös kakussa.






Rippikoristeet

Minulta pyydettiin rippikakun koristeita kakkuun ja tein sitten sellaisia kuin pyydettiin.



Valmistujaisia

Miehen siskosta tuli ylioppilas ja Markuksesta tuli auton korin korjaaja. Kakkukoristeet sen mukaan tein sokerimassasta.


 Jenna on luonnonläheinen neitonen ja tein paljon ruusuja ja Jennan istumaan nurmelle kiveen nojaten. Mekosta tein saman näköisen kuin Jenna oli ostanut juhlapäiväksi.







 Isot voileipäkakut meni serkkuni ylioppilasjuhliin, kakkua piti olla sadalle hengelle.

Pienemmät voikkarit oli miehen siskon ylppäreihin.





Miro 5-vuotta

Miro poikamme täytti viisi vuotta <3 hän tykkää kovasti WiiU:n Supermario Mario 3D world pelistä ja siitä halusi lempikenttäänsä kakkuun. 
 Kovasti piti etsiä, ennen kuin löysin nimen tälle liskolle tms, mutta Plessie on tämän hahmon nimi.
Kakussa oli muistaakseni pätkistäyte, mutta en mene vannomaan pitääkö muistini paikkaansa.

Nykyään teen kaikki karkkitäytteet sillain, että laitan kattilaan kuohukermaa 2dl ja karkkia suklaata tms 100-150g ja isompaan kakkuun sitten tuplataan määrä, tuo riittää 4 munan kakkuun. Sitten kerma ja karkit kuumennetaan koko ajan sekoittaen kunnes karkit/suklaat sulavat, kiehua ei tarvitse. Sitten mielellään yön yli jääkaappiin ja sen jälkeen vatkataan vaahdoksi. Näin tulee mielestäni parasta täytettä. Tämän ohjeen annokseen vatkaan vielä pikkupurkin vispikermaa, sokeria ei ole tarvittu lisäksi. Olen tehnyt tätä monilla suklailla, omareilla, pätkiksillä, geishalla, dumleilla, valkosuklaasta tummaan yms.