lauantai 15. kesäkuuta 2013

Angry Birds Prinsessa Possu

 

 
Rippijuhliin pyydettiin Angy Birds Prinsessa possua, jolla olisi kruunu päässä. Tein kaulaan vielä helmet ja rippiristin, jotta on jotain ripille pääsyyn liittyvää kakussakin. Sokerimassaa kaikki massa jälleen, mitä käytin. Kruunuun, helmiin ja rippiristiin värjäsin valkoista sokerimassaa kullankeltaisella pastavärillä.
Sisällä laktoositon mansikkamousse, jonka ohjeen voisin tähän laittaa myös. Kakun kokosin salaattikulhoon ja annoin hyytyä muutaman tunnin jääkaapissa.
 


 
Mansikkamousse
4dl vispikermaa
200g ranskankermaa
noin ½ litraa mansikoita
1,5dl sokeria
2tl vaniljasokeria
3tl liivatejauhetta
 
Vispaa vispikerma kuohkeaksi, lisää sekaan ranskankerma, sokerit ja soseutetut mansikat, jos käytät pakastemansikoita valuta ensin neste pois siivilässä, valuneen mehun voi käyttää liivatteeseen ja vaikka kakun kostutukseen, kun lisää vettä ja sokeria mehuun. Tuoreet mansikat soseutetaan vaan siltään. Anna liivatejauheen turvota hetki pienessä määrässä kylmää vettä/mansikkamehua ja käytä mikrossa sen verran, että kuumuu muttei kiehu kuitenkaan ja kunnes liivate on sulanut nesteen joukkoon. Anna jäähtyä hetki ja lisää hyvin sekoittaen mousseen. Laita mousse heti kakun väliin ettei ehdi hyytyä kulhoon.
 
Röh, röh ;)

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Kevyempi pannukakku

Olimme viikon lomareissulla ja siellä ollessa tuli syötyä yhtä jos toista enemmän ja vähemmän epäterveellistä ja päätin kotiin tullessa, että nyt vähäksi aikaa on herkut syöty, kun reissulle lähtiessä sopivat housut ei kotiin palattua enää menneet kiinni, no toki osa syy on tuo vatsan kasvava asukaskin, mutta kyllä puntariinkin oli lukemat nousseet turhan suuriksi. Koskaan ennen en ole syömisiäni rajoittanut ja tuskin se nytkään pakollista olisi, mutta silti nyt vähän kevyempää eloa juhannukseen saakka ;)
Tässä siis ohje hieman kevyempään pannukakkuun, joka maistuikin yllättävän hyvälle! Ohje ei ollut suoraan mistään, selailin eri ohjeita ja sovelsin itse.

Pannukakku
25g margariinia (käytin 60 prosenttista kasvimargariinia)
4 kananmunaa
1 litra rasvatonta maitoa
4,5dl vehnäjauhoja
2tl kanelia
2tl kaardemummaa
(2tl vanilliinisokeria, en laittanut itse)

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen, vuoraa syvä pelti leivinpaperilla ja laita margariini sille ja uuniin siksi aikaa, kun sekoitat taikinan.
Riko munat kulhoon ja vatkaa hetken aikaa, lisää maito ja jauhot, joihin on sekoitettu mausteet. Tässä vaiheessa uunin pitäisi olla kuumunut, joten ota uunipelti pois uunista ja kaada taikina rasvan joukkoon, sekoittaa ei tarvitse, rasva saa nousta taikinan päälle tehden pinnasta ihanan rapean, se koko rasvan etukäteiskuumennuksen tarkoitus on. Paista pannaria puolisen tuntia, kunnes pinta on saanut kauniin rusketuksen. Nauti hillon tai kevyemmin hedelmäsoseen kanssa, vaniljajäätelö on myös taatusti herkkua tämän pannarin kanssa, kun syö pannarin lämpöisenä ja jäätelö saa vähän sulaa päälle, voi nam, että alkoi tehdä uudelleen mieli pannaria jäätelön kanssa kokeiltuna :P